Ei oo ikään tullu pohdiskeltua syvemmin hevosen omistamista. Miten pienestä voi niin ison eläimen elämä päättyä tai muuttua radikaalisti.
Ratsastuskoululla, jossa teen satunnaisia talleja olin talvella iltatallia tekemässä. Ja hevosia sisälle päästämässä. Tarkempia yksityiskohtia kertomatta lopputuloksena tallissa oli silmänsä sokaissut hevonen. Ei tosin minun virheestäni johtuvaa eikä kenenkään muunkaan. Vaan hevosten kesken tapahtunutta. Joku tallikavereista oli syystä tuntemattomasta potkassu kyseistä hevosta silmän yläpuolelle. Siihen kohtaan missä on se kuoppa. Sisälle päästyään hevoselta alkoi myös verta vuotamaan sieraimesta. Samana iltana ELL ei tullu paikalle vaan opasti puhelimessa. Hevoselle ei olis voinu tallilla tehä yhtään mitään. Kipulääkettä ja tarkkailua oli luvassa. Syöminen otti kipiää ja hevonen sai kipulääkettä. Seuraavana päivänä kuvattavaks klinikalle ja murtuma todettu. Hevonen sai pitää silmänsä, mutta se on sokea. Tällä kertaa päästiin "helpolla". Hevonen sai pitää henkensä. Tämä oli kauhein tapahtuma mitä ikään olen joutunu näkemään/kokemaan hevosten kanssa.
Muutama viikko sitten samaisella tallilla oli poni saanu luultavasti suht aikaisin yöaikaan ähkyn. Omistajan mennessä aamutalliin löyty karsinasta hömelön oloinen poni. Muutama paikka oli hankautunu yön aikana karsinan lattialla. N. 5-6 tunnin kävelytyksen jälkeen poni vietiin klinikalle. Siellä tunnin verran oottelua ennenku ELL saapu paikalle. Poni nesteytykseen ja tarkkailuun. Illalla tallinomistaja soitti mulle, ettei mitään pystytty tekemään. Poni jouduttiin lopettamaan.
Erään bloggaajan hevoskaveri lopetettiin ähkyyn eilen ja tänään sain tietää, että pikkuserkkuni lv-ruuna, joka eilen ähkyn takia vietiin klinikalle ei selvinnyt. Ruuna myös lähti taivaslaitumille.
Hevosen omistaja olen ollu kohta 3v 6kk eikä pikkuhaavoja pahempaa oo ollu. Ponilla oli talvella jotain vatsanpuruja, jotka ei tosin johtanu pahempaan. Onneks. Välillä pitäis ehkä miettiä ja pohtia mitä sitten, jos omistaan joutuu luopumaan äkisti. Tarkoituksena kuitenki on viettää molempien kanssa pitkä elämä yhessä harrastaen. Miten toiselle kaviokkaalle käy jos toisesta joutuu äkisti luopumaan!
Itellään on käyny niin hyvin, että saanu nauttia hevosenomistamisesta ilman suurempia haavereita. Se mikä on varmaa nii tilanteen tullen omalle hankkii parhaimman hoion tuli mikä tahansa. Tuskaista ja kivuliasta hevosta en kestäis kattoa.
Minulle hevoset on elämäntapa ja rakas harrastus. En ikimaailmassa pystys kierrättämään eläimiäni. Ja jos omasta eläimestä en hyötyis niin ei mulla silti olis sydäntä laittaa pois. Loppuelämän kodin olen luvannu, ja sen myös pidän enkä tervettä eläintä monttuun laita. Vaikka jos syynä olis ettei tule kantavaks. En tosin oo yrittänykkää, mutta esimerkkinä. Tai jos ei tuukkaa puskakonista parempaa. Tunteet tulee sen verta vahvana peliin ettei pystyis itelleen anteeks antamaan jos omasta tyhmyydestä hevonen joutus kärsiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti